SISU

C.I.B. TK1 BH
Kangasvuokon Marks

"Siiseli"
"Sisu-Petteri"

Kuulumisia 2011

 

1.11. Sisu pääsi tänään uusien collietuomareiden harjoitusarvosteluun mallikoiraksi 8 muun collien kanssa. Aika rankkaa oli keskittyä parin tunnin ajan näyttelyesiintymiseen - hihnan molemmin puolin! Mutta Sisu kyllä jaksoi ihmeen hyvin. Välillä se saikin leikkiä ihanien tyttöjen kanssa ja oli kyllä ihanaa nähdä, miten Sisu innostui "painimaan" 3-kuisen trikkipennun kanssa. Se tietää sitä, että pennun tulo keväälllä(?!) on varmasti mieluinen asia Sisulle. :)

Mukava oli myös nähdä collietuttuja, mm. Duffy perheineen. Susannalle kiitos valokuvausavusta!

 

sisu_kasittelyssa.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

19.10. Sisu on syönyt kesästä asti paljon lihaa eri muodoissaan (sika/nauta: maksa, munuaiset, sydän + hevosenliha), joten olen miettynyt pitäisikö siirtyä kokonaan raakaruokintaan (barf). Käväisin tänään Lemmikkikellarilla selvittelemässä asiaa ja mukaan tarttui kasa liha- ja kasvismössöjä. Tänään on testiateria nro 1, joten katsotaan, mitä tapahtuu. Todennäköisesti Sisu siirtyy susien ruokaan...! :)

16.10. Päijät-Hämeen alaosasto järkkäsi paimennuspäivän, joten lähdimme tottakai mukaan. Sisu on nähnyt lampaita aiemminkin, joten tiesin, että se suhtautuu niihin reippaasti. Sisulla on vahva saalisvietti (kissat, jänikset), joten arvelin sen nytkin jahtailevan lampaita ihan innoissaan. Paimennushurmasta huolimatta Sisu oli kuitenkin hyvin hallinnassa, joten välillä meno tuntui aivan paimentamiselta. Jos vain olisin itse ollut vähän paremmin kartalla, niin homma ei olisi mennyt ihan pelkäksi huitomiseksi...

Tässäpä video Sisun ekasta rundista. Kiitos Marille kuvaamisesta!

 

 

 

Kuvia toiselta kierrokselta löytyyrunsain mitoin täältä! Kiitos kuvaajalle (Jukka Almqvist).

 

11.10. Wilma pisti kuvahaasteen, johon tottakai vastaan! Haaste löytyy täältä!:) Tässä siis arkistoni kuvia Wilman antamiin aiheisiin:

1. Tältä näytimme vuosi sitten

kuuraparrat.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

                      

                 Rukalla jouluna 2010

 

 

2. Toisinaan lemmikkini on hyvinkin edustava

sisu_ainonpaivana_2006_2_netti.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Sisu 3kk :)

 

 

3. Näistä kuvista voi päätellä, mitä harrastamme

aidalla.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 sisu_tuusniemell.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

peltojlke.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4. Tästä kuvasta tulen aina hyvälle tuulelle

kangasvuokon_marks_valjakkohiihto3_maali.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 Keski-Suomen kennelpiirin piirinmestaruushopeaa valjakkohiihdossa! :)

 

 

 

 

5. Päässäni surisee kysymyksiä tätä kuvaa katsoessani

 

???? 

 

6. Tahtoisin elää tämän päivän uudelleen

pennut_netti3.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisun ja Kiran pennut Black Classiel's kennelissä 2009 <3

 

 

 

 

 

 

7. Nämä persoonat ovat huippuja

kanaanin_bis-3_kasvattaja.jpg

 

 

Ehdottomasti maailman parhaat kasvattajat! :)

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

8. Ei paljoa naurattanut

sisu_7_vko32.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Pikku-Sisun seinäremontti 4 000 €... :D

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

9. Tmä on minusta kaunis kuva

sisu_ja_anni_haapsalussa.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

10. Lopuksi paras kuva ikinä!

 

sisu_11vko2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisu 11 viikkoa <3 Rakkautta ensi silmäyksellä <3

 

 

 

 

 

 

 

4.10. Tokoilusta innostuneena olin ilmoittanut Sisun myös BH-kokeeseen. Siinä ei ole hyppyjä tai muita rankkoja juttuja, joten uskalsin viime viikon perusteella lähteä tänään Mäntsälään. Perhosia oli vatsassa kun tultiin kentälle muiden palveluskoirien sekaan. Oli jotenkin paljon totisempi tunnelma kuin vaikkapa agikisoissa, joten alkoi kyllä jännittää... 

Tottisosuus ei ollut nimittäin mikään läpihuutojuttu - tuomari oli aika tiukka. Sisukaan ei tehnyt kyllä parastaan, takajalka vaivasi sitten kuitenkin edelleen hieman. Sen huomasin seuraamisissa, jossa vauhti ei ollut sellainen, johon olen tottunut. Mutta iloisella mielellä Sisu oli eikä paikallamakuun jälkeen ollut mitään ongelmia vaan Sisu oli siinä normaalin vetreä.

Kaikenlaisen kisa- ja elämänkokemuksen ansiosta henkilöryhmät, ilmoittautumiset tms. ei tuottaneet Sisulle mitään ongelmia, vaikkei niitä oltu kertaakaan treenattu ennen koetta. Tuollaisia tilanteita vain on ollut tässä matkan varrella, joten Sisu on oppinut käyttäytymään. Istumisliikettä oltiin treenattu etukäteen, mutta se meni maahanmenoksi. Varsinainen maahanmeno sitten onnistui ja luoksetulo oli hieno: heti täyteen laukkaan!

Paikallamakuussakin Sisu oli upeasti: tarkkaavaisena mutta rentona ja rauhallisena (siitä tulikin arvosana erinomainen). Seuraamisen tahmeudesta huolimatta selvisimme kaupunkiosuudelle, joka menikin sitten helposti - vastaavanlaisia tilanteitahan meillä on tuossa oman S-marketin pihassa harva se ilta: polkupyöriä, autoja, lenkkeilijöitä ja toisia koira. Näinpä Sisu sai osaamisestaan koulutustunnuksen BH ja oikeuden kisata pk-kokeissa. Pitäisköhän sitä oikeasti alkaa tuumailla jälkikokeeseen treenamista ensi kesälle...? ;)

29.9. Jalka on ollut parempi tämän viikon...

25.9. Taas tokoiltiin. Meni kyllä aika mönkään, kun Sisulla "puutui" jalka paikkamakuussa ja se heijastui muihinkin liikkeisiin. Kauko-ohjaukset ei onnistuneet ja hypyssä Sisu jäi melkein mahastaan kiinni esteeseen. :( Aloin miettiä, että jalostustarkastuksessakin askeleen lyhyys saattoi johtua samasta asiasta. Luulen, että syynä on se muinainen takareiden revähdys tms., joka nyt on äitynyt viimeaikaisesta rasituksesta johtuen. Sisu ei onnu jalkaa lainkaan eikä liikkumisessa tai muussakaan ole mitään poikkeavaa lenkeillä, mutta jotenkin se takajalka "konkkasee" pitkän paikallaolon jälkeen - ihan kuin olisi puutunut. Nyt lepuutetaan jalkaa eikä tehdä ylimääräisiä rasituksia. Eli agitreenit tauolle.

20.9. Alaosasto ja jalostustoimikunta järkkäsivät jalostustarkastukset Lahdessa, joten vihdoinkin sain vietyä Sisun tarkastettavaksi. Tuomarina toimi Jaana Hartus. Sisu sai oikein mukavan lausunnon, joka on minusta myös oikein paikkansa pitävä. Hallin lattia ei ehkä ollut paras mahdollinen, kun sivuliikunnasta tuli maininta lyhyehköstä askeleesta - nurmella askel on paljon vetävämpi. Hanna-Siskolle kiitos valokuvaamisesta!

Lausunnon voi lukea täältä!

 

img_7560.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

korkeus_61_cm.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Tarkastuksesta kiisimme suoraan P-HAU:n seuramestaruuskisoihin. Mestaruus ratkottiin agi- ja hyppyradan yhteistuloksella. Ekalta radalta tuli pujottelun aloituksesta virhe, mutta toinen rata olikin 0. Näinpä Sisu sai mestaruuskisoista hopeaa! :) Hieno juttu!

18.9. Taas tokokisoissa! Tällä kertaa oli kannustusjoukot mukana, joten voin hyvin pistää heidän piikkiinsä ylimääräisen kisajännityksen. ;D  Ei vaan, Sisulla oli jotain ihme hajuja nuuskittavana, joten seuraamiset oli aika laiskoja. Ja bravuuri - seisominen - meni maahanmenoksi! Oívoivoivoi! Pisteet olivat 2 vaille 1-tulos, mutta ei auta jossitella (vitsit kun se meni nollille se maahanmeno!!)....

Osasuoritukset olivat:

Paikallamakuu: 9½ (pientä vinkumista)

Seuraaminen: 8,5 (laiskaa...)

Maahanmeno: 9

Luoksetulo: 7½ (Hienosti laukalla, mutta pysäytys valui pitkäksi)

Seisominen: 0

Noutaminen: 7 (ihan normi)

Kauko-ohjaus: 10  (piti ollakin!)

Estehyppy: 9½  (Hieno, Sisun paras!)

Kokonaisvaikutus: 9

 

Yhteensä 158 pistettä, -tulos, sij. 4./8

 

Tässä vielä video hienosta hypystä:

 

 

 

 

12.9. Eilen sunnuntaina oli Nastolassa agilityn piirinmestaruuskisojen joukkuekilpailu. Kuuluimme P-HAUn joukkueeseen "Kauniit ja rohkeat". Kuka lie keksinyt nimen, mutta olihan se aika osuva. ;) Meidän lisäksemme joukkueessamme kisasivat Henna ja belpat Ruuti, Mira ja auskar Nasta sekä Tuija ja auskel Milou. Menimme Sisun kanssa joukkueemme ekana koirakkona ja sillä asenteella, että hylkyä ei oteta. Rata oli sujuva ja meille oikein hyvä, mutta lopun vauhtisuoralla meinasi tulla moka, kun Sisu aikoi kääntyä aidalle putken sijaan. Karmea "Ääää! -huuto pelasti tilanteen ja selvisimme virheittä maaliin! :) Joukkueemme jäsenten suorituksia oli mukava seurata, kun kaikki menivät niin mahtavasti ja niinhän siinä kävi, että kisan päätteeksi saimme kultamitalit kaulaan. Jeejee!!

Kisat tulokset ja kuvia löytyy piakkoin kisajärjestäjän VAU:n sivuilta!

 

Yksilöpiirinmestaruuskisat ei sitten menneetkään yhtä hienosti: 2 hylkyä ja yksi yliaikavitonen (eli tulos jotain 14 ja risat...). Mutta ihan kiva oli kisata pitkästä aikaa. Tulimme kisoihin suoraan Porvoon näyttelystä, jossa oli mahtavan isot kehät nurmikentällä. Ihan luksusolosuhteet siis! Sisun kanssa oli mukava olla kehässä ja tuomari C. Hoier Tanskasta antoi Sisulle ERIn. Sijoitus oli lopulta valioluokan 4. Todella tiukalla päällä oli tuomari, joten olen hyvin tyytyväinen. Tuomari sanoi, että Sisu on melko "leggy" eli jalkoja riittää. :) Totesin, että Sisu onkin "sport version". :D

 

4.9. Oijoijoi, mikä superviikonloppu! :) Koiraharrastus on juuri tällaista, että vaikka välillä ei onnistu mikään ja usko meinaa joskus loppua, niin toisinaan taas sitten onnistuu tosi hyvin ja saa nautiskella pää pilvissä onnistumisista. Tämä viikonloppu toi juuri niitä iloisia menestymisiä.

Lauantaina oltiin Vantaalla näyttelyssä. Sisun poika Hap oli myös siellä, ja olikin mukavaa, kun pojat saivat leikkiä keskenään. Yhdessä laitettiin koiria esiintymiskuntoon ja kylläpä pikku-Hapilla onkin sitä karvaa! Hap esiintyi tosi hienosti ja rauhallisesti ja saikin EHn. Mm. liikkeitä kehuttiin.

Valioluokassa oli kaksi koiraa. Sisu esiintyi mainiosti ja olin taas niin onnellinen fiksusta koirastani, joka osaa niin hyvin erottaa, milloin kuuluu seistä "asennossa" ja milloin sitten on taas riekkumisen aika. Eli aivan mahtavaa oli olla Sisun kanssa kehässä ja myös tuomari tykkäsi. Sisu voitti luokkansa ja lopulta kaikki uroksetkin! ROP-kehässä suloinen narttu vei voiton, joten Sisu oli lopulta VAL ERI1 SA PU1 VSP! :) Arvostelu on täällä.

 

sisujahap.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Arvostelun jälkeen isä ja poika kirmasivat kilvan nurmikolla. :)

Kiitos kuvasta Sarille! Lisää kuvia Hapin blogissa.

 

Sunnuntaina oli sitten pitkän tauon jälkeen virallisen tokokokeen vuoro. Ollaan treenattu alaosaston vuorolla tavoitteena avo-luokan koe ja 1-tulos. Treenit on menneet tosi hyvin, kun myös kotona on tehty päivittäin pieniä tokojuttuja lenkin ja leikin lomassa. Keskiviikon viimeistelytreenikin antoi syytä odottaa hyvää tulosta.

Koe alkoi paikallamakuulla. Olin rennolla mielellä ja Sisu tosi hyvässä vireessä ja iloisena. Aika pakun takana tuntui silti toooosi pitkältä! :D Kaikki meni kuitenkin ilmeisesti ok, sillä tuloksena 10.

Oma vuoromme oli luokan viimeisenä, joten Sisu ehti huilata hetken ennen kehiin pääsyä. Odottelimme edellisen koirakon ajan varjossa ja kun vuoromme sitten tuli, tuntui tosi hyvältä ja iloiselta lähteä tekemään omaa suoritusta. Seuraaminen sujuikin hyvin. Sisu piti hyvin katsekontaktin, mutta täyskäännökset oli hieman löysiä. Tulos 9.

Maahanmeno on Sisun vahva liike: 10.

Luoksetulo, se heikoin lenkkimme, meni odotetusti. Sisu liikkui ravilla, mutta lähti kuitenkin ekalla käskyllä liikkeelle. Pydähdys oli ok, vaikkei kyllä mikään kovin nopea...: 9.

Seisominen, yhtä varma kuin maahanmeno: 10.

Noutaminen meni myös normaalisuorituksena, eli Sisu hakee käskystä ja tuo nätisti, mutta liikkuu ravaten. Ei kuitenkaan huomautettavaa ja kun perusasento oli tässä ihan ok, niin saatiin 10. :)

Kauko-ohjaus: Tämän liikkeen vitsauksena on ollut ylioppiminen eli ennakointi. Siitä ollaan opeteltu pois tässä kesän aikana ja erityisesti ollaan keskitytty ekaan istumaannousuun ja istumassa pysymiseen. Harjoitukset ovat tehonneet ja Sisu nappasi tästäkin 10! Ansaitusti.

Estehypyssä olen tosi tyytyväinen siihen, että Sisu lähti epäröimättä ekalla käskyllä (ollaan treenattu sitä tosi paljon), mutta ajautui hieman vinoon paluuta ajatellen. Niinpä Sisu sitten "Tänne!"-käskyn kuultuaan oli jo tulossa ohi esteen, mutta kun käskin "Aita!", se kääntyi hyppäämään esteen yli luokseni. :) Hyvä Sisu! Tästä tulikin sitten pisteitä hienosti 7.

Kokonaisvaikutelma oli 9 ja yhteispistemäärä 188, KP ja voitto! :) Olin tosi yllättynyt voitosta, sillä vaikka tiesin meillä menneen tosi hyvin, niin muutkin onnistuivat upeasti. Palkitsin Sisun kisamakkaralla ja heiteltiin hihnaa läheisellä nurmikolla ja olin niin iloinen, ettei Sisulle varmasti jäänyt epäselväksi, kuinka tyytyväinen sen tekemiseen olin.

sisun_supervkl.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisu ja viikonlopun palkinnot. :)

Kokeen tulokset ja hauskoja kuvia on laitettu alaosaston sivuille.

 

Kaikista iloisin olen kuitenkin siitä, että Sisu kisatilanteessa näytti sitä kotiosaamistaan, joka yleensä onkin paljon parempaa kuin kenttäosaaminen. Kisaosaaminenhan on monella sitten vielä erikseen, ja ainakin oma kokemukseni on, että se monesti ohjaajan jännityksestä johtuen ei harmittavasti yllä lähellekään kotiosaamisen tasoa. :D  Olenkin siis tosi tyytyväinen, että osasimme olla jännittämättä ja teimme rennon ja iloisen suorituksen. Uskon, että agikisoissa on niin tottunut jännittämiseen ja kisailmapiiriin, että osaa jo hallita itseään niin, ettei jännitys pääse ylitsevuotavaksi vaan muuttuu hyväksi kisavireeksi. Tällöin myös suoritukseen tulee sellaista positiivista tsemppiä. Tästä on hyvä jatkaa treenaamista kohti voittajaluokkaa. 

Kotona sitten juhlittiin mustikkapiirakkakahvein ja Sisu sai ylivoimaista lempiherkkuaan: raakaa lohta.

31.8. Viimeistelytreeni ennen koetta...

28.8. Collieiden tokovuoro

23.8. Agitreenit

21.8. Collieiden tokovuoro

16.8. Agitreenit

14.8. Collieitten tokovuorolla treenailemassa...

12.8. Iltalenkillä. Ohi pyöräili pikkupoikia, jotka Sisun nähdessään totesivat: "Ihanku vääränvärinen Lassie!". No minä siihen: "Aijaa, no minkäsvärinen se Lassie on?" "Sellanen ruskeavalkoinen. Tiedätsää ees mikä Lassie on?"   :D    

9.8. Agitreenit. Tehtiin 26 esteen rataa, mikä on hyvää harjoitusta minun lyhyelle keskittymiskyvylleni. On todella hyödyllistä nimittäin tehdä pitkää ohjaustreeniä ja siten kehittää sitä omaa keskittymistä ja jaksamista. Radalla oli nimittäin 4 esteen pätkä, jota tehtiin mennessä takaakierroilla ja palatessa välistävetoina. Sujui ongelmitta! :) Vaikeat paikat oli sitten ne tiukat pienet mutkat, mistä mentiin minne milloinkin. Harjoittelin radalla myös pujoa väärältä puolen (ei se oikeastaan mikään väärä enää edes ole) ja kontakteilla pysäytystä. Sisu tarvitsee kosketusalustan vielä alastulolle, silloin se pysähtyy, mutta jos alustaa ei ole, niin Sisun logiikalla silloin ei tarvitse pysähtyä. Eli tätä on treenattava nyt niin, että leikkelen alustaa hiljalleen pienemmäksi ja häivytän sen siten.

7.8. Kuopion kv ja kauan odotettu esiintyminen R. Vuorisen kehässä. Näyttelypaikalla oli mukavaa, nähtiin paljon vanhoja collietuttuja ja saatiin uusia, mm. Sera-tyttönen perheineen. Kiitos Seran emännälle Minnalle pöydän ja teltan lainasta! Ilman apuanne oltaisiin oltu uitettuja koiria kumpikin Sisun kanssa. :D Ja kiitos myös kasvattajille taas viimeistelyavusta! 

sisu_kuopiossa.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuva: Anne Kylmäoja

 

Kehässä tahti oli aikamoisen kiivas ja arvostelut saneltiin nopeasti, ja muutenkin saatiin pettyä. Sisu sai EH:n, ekaa kertaa valioluokassa. Päästiinpähän aikaisin kotiin ja alaosaston tokotreeneihin.

Tehtiin aluksi paikallamakuuta, 2 alokasluokan koiraa ja 2 avointa. Sisu oli mahtavasti! Makasi ylväästi ja hiljaa paikallaan koko 3 minuutin ajan. Ei tarvitse tuota nyt harjoitellakaan, ettei Sisu keksi alkaa vinkumaan. Muuta treenattavaa kyllä saatiin taas täksi viikoksi kuitenkin. :) Kiitos kaikille treeniseurasta!

6.8. Matkattiin jo perjantaina viikonlopuksi Kuopioon sunnuntain näyttelyä varten. Kävi kuitenkin niin kivasti, että viikolla Sisun tyttären, Moonan, emännän kanssa sovittiin, että Sisu pääsisi Essin kanssa jo lauantaina mukaan  junior handler -kisaan. Siinä nuoret esittäjät kilpailevat siitä, kuka esittää koiran parhaiten.

Essi vei Sisua todella upeasti: Sisu liikkui hienosti ja seistessä Essi esitti Sisun hienon eleettömästi. Jatkossa Essi saa kyllä viedä Sisua joskus rotukehäänkin! Kiitos Essille, kun otit Sisun kisaan ja toit niin kauniisti esiin sen parhaat puolet!

 

essi_ja_sisu.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

kuopiooo1.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Yötä olimme siskoni luona ja pikku-Akseli 7 kk oli taas aivan innoisssaan Sisusta. Ja tunne oli molemminpuolinen! Ainoa ongelma on se, kuinka estää Sisua nuolemasta Akselia. :D Norjalaiset metsäkissat Rontti ja Raisu olivat ensin vähän nyreissään koirasta, mutta ajan kanssa Raisu kiinnostui Sisusta niin, että meinasi mennä syömään samalta kupiltakin. Kaverit niistä tulisi, jos viettäisivät enemmän aikaa yhdessä.

 sisu1_2netti2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Sisu kuvattuna Riikassa kesäkuussa 2011. Kiitos Wilmalle kuvasta!

 

2.8. Uusi agijakso on alkanut ja ekat treenit oli tänään. Keli oli kuuma, eikä Sisu mennyt ihan täysillä, mutta hyviä haasteita saatiin tänään. Erityisen iloinen olen siitä, että takaaleikkaus ennen aitaa, jolta suoraan pujotteluun (ohjaaja väärällä puolella) onnistui! Jee! Nää ei oo mulle helppoja. Treenasin Sisun kanssa myös kontaktille jäämistä kosketusalustan avulla. Sujuu ok yksittäin harjoiteltuna, joten otan sen nyt aktiiviseen käyttöön treeniradoillakin. Oli kivaa treenata pitkästä aikaa! :)

31.7. Jospa sitä tokoakin taas... Otin itseäni niskasta kiinni ja menin alaosaston vuorolle Löytynmäen kentällä treenailemaan. Treeniseuraksi sain alaosaston tokoasiantuntijoita, joten heille suuri kiitos tarkkasilmäisistä vinkeistä! Sisu ei ollut ihan täydessä tekemisen vireessä - taisi uusi paikka hajuineen kiinnostaa enemmän - mutta uskoisin, että tästä on nyt hyvä aloittaa. Koitan nyt muistaa harjoitella jotain päivittäin, sillä tavoitteena on osallistua kokeeseen syyskuussa.

26.7. Pitkästä aikaa agilitya! P-HAUlla oli möllikisat ja osallistuimme kahdelle radalle. Ekalta tuli HYL, Sisu meni putken väärään päähän. Toinen rata meni ok, mutta pujotteluun menosta tuli 5. Halusin kuitenkin tehdä pujottelun vaikeamman kautta, kun treenistä kuitenkin oli kyse. Ensi viikolla alkaakin sitten taas treenit, kivaa!

2.7. Huh, mitä hellettä! Kesänäyttelyt on ihania, mutta aika hurjaa oli nytkin olla näyttelyssä, kun lämpöä oli liki 30 astetta. Onneksi sain Sisun jo heti aamusta varjopaikkaan, joten selvittiin ilman mitään ylikuumenemisia.

Parasta Tuusulan näyttelyssä oli se, että sinne tuli myös Sisun poika Hap. :) Tunnistin Hapin saman tien, kun näin sen vilaukselta - iso poika ja isänsä näköinen! Sisu tuli poikansa kanssa hyvin juttuun - Hap on niin kiltti ja leppoisa kaveri itsekin. Aluksi Sisun piti kuitenkin näyttää pojalleen, kuka on kingi, mm. laittamalla pää Hapin selän päälle ja seisomalla sitten  häntä pystyssä poikansa kyljessä kiinni. Hahaa, oli hassua nähdä Sisu tuollaisena päsmärinä! Kehän jälkeen kävimme yhdessä pienen kävelylenkin ja pojat olivat irrallaan tullen oikein hyvin juttuun.  

Helle oli tuskainen, mutta kehässä meni ihan ok. Tuuli nosti korvat pystyyn ja kuumuus laiskotti, mutta mahtavasti Sisu kuitenkin juoksi! Tuomarina oli Adriana Bocca (ITA) ja hän antoi Sisulle VAL ERI1 SA PU2. :) Sertiäkin tarjottiin, mutta sitä emme ottaneet vastaan. Arvostelu löytyy täältä!

Ja Sisu on taas listoilla! :D

 

sisu_ja_anni_riikassa.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

14.6. Kesäloma aloitettiin kahdella Baltiaan suuntautuvalla näyttelyreissulla. Ensin oli vuorossa Tallinnan Voittaja-näyttely ja viime viikonloppuna oltiinkin sitten Latviassa asti. Riikassa oli 2 kv-näyttelyä. Reissut olivat mukavia - vaikkakin aika rankkoja - mutta menestystä ei tällä kertaa tullut. Ihan ok-arvostelut Sisu sai ja valioluokan ERI-linja jatkuu, mutta sijoituksia ei tullut. Oli aika kovia kilpakumppaneita!

sisu_tallinnassa_2011.jpg

 

 

 

Kuva: S. Vainionpää

 

 

 

Tallinnassa majoituttiin Schnelli-hotelliin keskuspuiston laidalle. Se oli hyvä paikka, oli helppo lenkkeillä puistossa ja vanha kaupunki oli ihan vieressä. Riikassakin olimme ihan vanhan kaupungin ytimessa, josta olimme vuokranneet huoneiston 5-henkiselle ja -koiraiselle porukallemme. Shoppailemaan oli siis helppo sortua!

Kiitos koko seurueelle reissusta ja Piialle matkajärjestelyistä!

Sisun arvostelut löytyvät täältä!

img_7177.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

29.5. NOLLA!!!!  :) Tänään kisailtiin Nastolassa tulevalla SM-kisapaikalla 3 starttia, ja oltiinkin Sisun kanssa tosi hyvässä agilityvireessä. Sisu kulki mainiosti ja itsekin tsemppasin ja tein töitä radoila. Ekalla radalla tuli yksi kontaktivirhe ja toiselta radalta hyl, mutta sitten sillä viimeisellä radalla (hr) homma toimi nappiin ja tehtiin virheetön rata! :) Kyllä tuntui hyvältä, koska koko päivän oli tosi hyvä fiilis radoilla. Ainut, mikä nyt kismittää on se, että näinkö se kisalippu jää nyt yhden ainoan nollan päähän.  Olisihan tässä ollut vuosi aikaa kerätä nollia ihan tosissaan. *huoh* Olisi ehkä pitänyt kisata enemmän jo viime kesänä ja syksynä, sillä tänä keväänä ainakin ollaan kisattu ihan tosissaan, tähtäimenä SM-kisat. No, jos emme tällä kertaa pääse mukaan, niin ainakin sitten ensi vuonna sitten - se on päätetty! Ja ai niin: meidät valittiin SCY:n joukkueeseen eli hieno juttuhan sekin on. Pääsemme kuitenkin jollain lailla mukaan kisailemaan! :)

22.5. Operaatio Puuttuvien SM-nollien (2 kpl) metsästys jatkui tänään Mikkelissä. Kolme yritystä oli, mutta tulosta ei tullut millään. Ohjaaja oli uninen ja tahmea, radoista puuttuu särmä. Enää yhdet kisat jäljellä, joten taitaa jäädä SM-kisat haaveeksi tänä vuonna. Ois niin vähästä kiinni!

Kiitos Hennalle kisaseurasta ja ratojen kuvaamisesta!

8.5. Koiraviikonlopu! Lauantaina näyttelyä ja sunnuntaina agilitya, välissä sukulointia. Tässäpä raporttia:

Eilen Mikkelin ryhmänäyttelyssä meni kyllä kaikki putkeen! :) Sisu esiintyi hienosti ja meillä oli muutenkin rento meininki. Sisu oli ensimmäistä kertaa Suomen näyttelyssä valioluokassa ja se ehkä toi meille lisätsemppiä esittämiseen. Sisu sai ERIn ja SAn ja oli PU1! ROP-kehässä vastassa oli kaunis merlenarttu ja siksi päätin luikahtaa kehään niin, ettei Sisu huomaisi, millainen kaunokainen juoksee takana - muutenhan se olisi alkanut heti hurmailemaan. ;) Tuomari Raija Tammelin valitsi Sisun ROPiksi ja se tuntui kyllä mielettömän hienolta! Ryhmäkehään emme harmittavasti ehtineet jäämään, mutta ensi kerralla sitten. ;)

Tässä kuvia näyttelyä edeltävältä illalta.

sisu2011.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

img_7115.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Arvostelu kuului näin: "Maskuliininen. Riittävän pitkärunkoinen. Hyvä pään pituus. Riittävän täyteläinen kuono-osa. Hieman pitkä otsapenger ja kevyet korvat. Oikein hyvä kaula ja selkä. Luisu lantio. Sopiva luusto. Hyvät takakulmaukset. Hieman lyhyt olkavarsi. Hyvä etuaskel. Hieman niukka takapotku. kaunis väritys. Erinomainen käytös. "

:)

Sisun näyttelyarvostelut löytyvät täältä

Näyttelyn jälkeen ajoimme Jyväskylään äitini luo. Kyläilemään saapui myös kummipoikani, siskonpoikani Akseli. Sisu olisi halunnut nuolla Akselin päästä varpaisiin! :)

img_7125.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Illalla kävin vielä ihastelemassa Maisa-isovillakoiran pentuja. Olihan ne söpöjä, tottakai, kun niiden emokin on niin valloittava!

Sunnuntaina mentiin sitten JATin perinteisiin äitienpäiväkisoihin. Kisat pidettiin JATin uudessa hienossa hallissa, ja siellä olikin hyvä kisata. Eka rata tosin meni lämmittelyn merkeissä. Sisu ei liikkunut lainkaan ja itsekin lisäsin tahmeutta liian kaukaisella ohjaamisella. Kiitos tarkan palautteen muutin toiselle radalle tyyliä niin, että juoksin mahdollisimman paljon Sisun vieressä. Hain sen joka putken suulta ja juoksimme kilpaa seuraavalle esteelle. Se toimi!! Sain pinkoa itsekin tosissaan ja Sisu kulki mainiosti! Hitsit kun varmistelin pujottelua: 0-ratamme vei 0,5 sekuntia yliaikaa. Tokavika SM-nolla oli niiiiiin lähellä! Onneksi Mikkelissä on vielä kisat ennen ilmoittautumisajan loppua... ;)

 

Tässä videot tämän päivän radoista. Niistä näkee selvästi ohjaustyylin muutoksen.

A-rata, tulos 9,09 Täällä!

Ja tässä:

B-rata, tulos 0,5 Täällä!

Ja tässä: 

 

 

 

Kiitos entisille seurakavereille ohjaussuunnitteluavusta, tsempistä ja videoitten kuvaamisesta!

 

Kisojen jälkeen kävimme vielä pitkästä aikaa lenkillä Manu-parsonin ja Maikin kanssa. Pojat tuli hyvin juttuun ja olikin mukava nähdä pitkästä aikaa. Tulkaahan kylään sitten kesällä!

img_7142.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

6.5. P-HAUn iltakisat. Eka rata meni lämmittelyn merkeissä, hylky tuli jo 4. esteellä, kun Sisu hyppäsi aidan väärään suuntaan. Oli jotenkin nihkeätä menoa, A:llakin Sisu jäi katselemaan maisemia, mitä ei ole tehnyt koskaan ennen. Tokalle radalle tsemppasin itse ja ajattelin, että näytetään, että me osataan kyllä jotakin. Hyvä rata tulikin, tosin pujottelun alusta pitkästä aikaa yksi virhe (otin vasemmalta puolelta). Tulos 5,05. Mutta reipas rata kaikkiaan! :)

26.4. Viimeistelytreenit ennen oman seuran kisoja ensi viikolla. Meni hyvin! Tehtiin rataa kisanomaisesti ja ekalla yrityksellä tehtiinkin nolla. Kisaaminen sytyttää! :) Vaikka toisinaan kyllä saa mut kipsiinkin... No, kiva kisata ensi viikolla ekaa kertaa P-HAUn kisoissa!

25.4. Kisat Janakkalassa. Mahtava keli ja isot kisat, noin 80 kisaajaa per startti! Ekalta radalta tuli yksi rima alas, tuloksena 5 ja aika alittui n. 6 sekunnilla. Toinen rata meni ihan ok, kunnes ohjasin aidan ohi -> kielto siis ja aita vikasuunnasta=HYL. Mutta oltiin samalla aaltopituudella Sisun kanssa, eli hyvä mieli! :)

22.-24.4. Pääsiäisreissulla Virossa. Oli aivan mielettömän mukava reissu, eikä sitä huonontanut lainkaan se, ettei näyttelymenestystä tullutkaan. Sisu oli Narvassa PU4, arvostelusta en osaa sanoa vielä mitään, kun en saa venäläisistä aakkosista selvää. :)

Kehän tunnelmaa:

narvan_keha.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Löydettiin rauhallinen paikka kampailuun. :)

tupsuttelua.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Narvasta lähtiessä Sisu palkittiin hampurilaisella, tottakai!

 

nam.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

19.4. Valmistautuminen pääsiäisen näyttelyyn on alkanut! Trimmasin Sisun tassut alustavasti, pesin mahan, jalat ja kauluksen ja harjasin turkkia. Kyllä on nyt siisti koira!

17.4. Mikkelin hyvänmielenkisoihin lähdettiin sillä ajatuksella, että kun siellä on aina mennyt hyvin, niin nytkin menee hyvin. Olihan ne myös tämän kevään ekat ulkokisat ja siksikin paljon nautittavammat kuin aiemmat hallikisat. Keli oli mainio ja radat kivoja. Ekalla radalla(hyppis) jätin Sisun liian lähelle ekaa aitaa, joten rima tuli alas. Muuten virheetön rata! Toiselle radalle päätin korjata virheeni ja jätin Sisun lähdössä reilun matkan päähän. Logiikka toimi - ei tullut eka rima alas eikä mikään muukaan: NOLLArata!! :) Viimeiselle radalle vaihtui tuomari, mutta se ei vaikuttanut draiviimme mitenkään: taas nolla! Kylläpä tuntui hyvältä edellisten kisojen sekoilujen jälkeen. :)

14.4. Käytin tänään Sisua Hennalla HurttaHuollossa hierottavana. Mitään vaivoja ei ole ollut ja siksi juuri vienkin Sisun kerran tai kaksi kisakauden aikaan "katsastettavaksi". Ai että Sisu nautti! Se pötkötti patjalla tottuneesti ja tuntui siltä, että hieronta teki sille hyvää. Ainakin Henna sai kokea Sisun märät pusut käsittelyn jälkeen!

10.4. Kisaamassa Kouvolassa. Että voikin olla vaihtelevaa agilityn kulkeminen. Tänään ei onnistunut sitten mikään! Itse en osannut ja Sisukin kouhotti vaan. Plääh. :(

Surffailin hieman netissä, ja yllätyksekseni huomasin, että Sisusta on tullut isoisä! :) Saksaan on syntynyt Sisun pojalle Bonolle 11 pentua jo helmikuussa. Lisätietoa löytyy täältä ja pentusten kuvia mm. täältä.

9.4. Aurinkoisen kelin innoittamina teimme reippaan metsälenkin heti aamusta. Koirat innostuivat leikkimäänkin!

sisujadeli3.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

sisujadeli2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

sisujadeli1.jpg 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

7.4. Omatoimitreenailua ja lenkkeilyä Pennalassa. Kerrattiin pujottelua ja kontakteja ja sitten niitä 180 asteen käännöksiä. Miksi kisoissa tulee aina joskus se käännöksen eka rima alas? Tein loppuun myös hubailu-putkeenlähetyksiä: kiltti Sisu, osaahan se! :)

5.4. Agitreeneissä. Tehtiin helppoa radanpätkää. Paljon onnistuikin. :)

Meillä on hoidossa pitcol-trikkinarttu Deli. Deli on pitänyt Sisua kurissa ja järjestyksessä, mutta yhteinen sävel alkaa onneksi löytyä. Lenkillä leikkivätkin ja sisällä makailevat matolla selät vastakkain. Taitaa Sisusta olla mukavaa, kun on seuraa päivisin.

sisujadeli4.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4.4. Vanhan seuramme, Jyväskylän Agility Teamin (JAT), sivuilta löytyi iloinen yllätys! Sisu oli seuran Vuoden 2010 Agilitykoira -kisassa sijalla 9. Hienoa! :) Tulokset löytyvät täältä.

2.4. Olipa kivat kisat Lempäälässä! Tamskin kumirouhepohjainen halli oli oikein mukava kisapaikka ja hyvien olosuhteiden ansiosta päätinkin kokeilla erilaista kisavalmistautumista tällä kertaa. Otin Sisun mukaan halliin jo hyvissä ajoin ja radan rakentamisen aikana istuskelimme leirissämme seinän vierellä eväitä syöden. Sisu oli rauhallinen ja mukavasti kuulolla, eivätkä tytökään pahemmin häirinneet keskittymistä. Sisu odotti kiltisti leirissä myös rataantutustumisen aikana ja vasta aivan ennen starttiamme keräsi sopivan määrän asennetta radalle (ei siis liikaa ;) ).

Eka rata olikin unelma: nollarata! Kunnes tulivat 3 viimeistä aitaa, jolloin tajusin, että nollahan tästä tulee. Eli tottakai tapahtui vanhanaikainen: keskittyminen herpaantui ja unohdin ohjata viimeisen aidan - ja Sisu tuli kiltisti sen ohi! Voivoivoivoi... Mutta rataan olen muuten huipputyytyväinen!

Toka ratakin (hyppis) meni hyvin, mutta taas yksi ohimeno ja yksi rimakin tuli alas. Kaiken kaikkiaan kuitenkin yhteistyömme toimi hyvin ja Sisu oli tosi kiltti koko päivän. Jäi siis oikein hyvä mieli näistä kisoista.

Nyt on ilmoittauduttu Kouvolaan, Mikkeliin ja Janakkalaan. Sisulla on koossa 3 nollaa (triplanolla) SM-kisoja varten eli kova yritys on saada ne puuttuvat 4 ennen kesäkuuta.

Ja niin, Sisun C.I.B.-titteli näkyy nyt KoiraNetissä! :)

31.3. Omaa treenailua (kisoja varten...): pujottelua ja kontakteja...

29.3. Agitreeneissä

9.3. Nyt se on virallista! Sisu on nyt kansainvälinen muotovalio, eli tarkasti sanottuna CHAMPION INTERNATIONAL DE BEAUTÉ. Kävimme Sisun kanssa yhdessä hakemassa diplomin postista.

 

img_7039.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ja tältä se näyttää:

 

netticert2.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Nyt olen myös ilmoittanut Sisun ensimmäistä kertaa näyttelyyn valioluokkaan. :) 

Tänä viikonloppuna Sisu on juossut hiihtoreissulla 15 km, pyöräilemässä 10 km ja koirapuistossa tyttöjen perässä 45 min, normilenkin lisäksi tietty. Herra Valio onkin nyt aika rentoa poikaa tuossa keittiön lattialla jalkojeni juuressa. :D

15.3. Tokavikat agitreenit talven treeniryhmässä. Oli mahtavaa! Sisu on kulkenut koko talven treeneissä hyvällä vauhdilla ja nyt kun itsekin sain asenteen ja yrityksen kohdalleen, niin tuntuipa mukavalta! Tehtiin rataa, jossa koitin kaikenlaisia vaikeita=uusia tekniikoita ja rohkeasti lähetin Sisua kaukaakin putkelle. Ja hei, meneehän se! :) Kehityksen jarru olen todellakin ollut itse luullessani, että Sisua pitää koko ajan saattaa. Niinpä niin... Tähän malliin pyrin jatkamaan nyt edelleen! 

10.3. Torstain viikonloppu edessä -energian voimin hurautimme Sisun kanssa lenkille ja treenaamaan omin päin Pennalaan. Otettiin puomin alastuloa kosketusalustan avulla ja pujottelua. Yhtään virhettä ei tullut, joten sinänsä hyvä treeni - varsinkin kun pujottelussa Sisulla oli mainio ja vauhdikas tekniikka. Nyt päätin käydä ohjattujen treenien lisäksi ainakin sen yhden kerran viikossa lisää harjoittelemassa kontakteja ja pujottelua. Nimittäin jos aiomme saada sen 4 puuttuvaa nollaa SM-kisoja varten kasaan, täytyy tavoitteiden noustessa kai lisätä harjoitteluakin, vai mitä? Ollaan vain harrasteltu aiemmin, nyt voisi alkaa treenaamaankin! ;D

8.3. Treeneissä Pennalassa. Vaikeita juttuja, ja totesinkin, että este kehitykselleni on se, että teen aina samalla tavalla. Eli en oikeasti taida edes yrittää ohjata niin, että kertoisin Sisulle ajoissa, minne mennään. Ja luulen, että Sisua pitää ohjata aivan vierestä. HÖPÖ HÖPÖ!! Mun täytyy nyt oikeasti skarpata ja lakata nynnyilemästä.

Lopuksi tehtiin rataa niin, että oli 3 yritystä. Aina, kun tuli virhe, vaihdettiin radan suorittajaa. Treeni toimi kohdallamme loistavasti, koska onhan niin, että minä ja Sisu sytymme vasta, kun kyseessä on kilpailu. Puristinkin sitten niin hyvin kuin ikinä pystyin. Ekat yritykset katkesivat siihen, että unohdin radan ja viimeinen rimanpudotukseen, mutta nyt oli asenne kohdallaan ja meininkiä kerrankin! Hyvä!

5.3. Kisakauden avaus!! Olipa hauska lähteä kisaamaan 5 kuukauden kisatauon jälkeen! Kisat olivat Lempäälässä, Dog Sport Parkissa (Best-in Areena), aivan Ideaparkin naapurissa. Olosuhteet olivatkin mainoa: A- ja B-rata vierekkäin, tekonurmipohja. No, vähän ruosteessa kuitenkin oltiin, tein typeriä ohjausvirheitä. Esim. Pasi Pohjanpalo, yksi agi-idoleistamme, komemntoi, että ohjaan Sisua kumarrellen, ihan kuin se olisi pienimikin koira... Huoh, en kehdannut sanoa, että olen kuullut samaa ennenkin. Päätinkin sitten toka radalla keskittyä siihen, että pidän selän suorassa. Menikin kuulemma jo paremmin ( ja saatiin tuloskin!), mutta mokasin siinä, että ennakoin kolmannen esteen liian vahvasti, jolloin Sisu tuli kakkosaidan yli. Muuten rata tuntui mukavalta ja onnistuimme ennalta pahoilta vaikuttaneissa kohdissa.

4.3. Käytiin Tean ja Jacin kanssa reipas aamulenkki. Koirat olivat hippasillakin, vaikka Sisu olikin muuten aika paljon hajujen lumoissa. Kivoja kuvia löytyy täältä. Kiitos Tealle!

1.3. Collielenkillä Ahtialassa: Sisu ja 3 tyttöä... ;) Tean ottamia kuvia mm. Sisun ylitsevuotavista hurmausyrityksistä löytyy täältä! Illalla olimme myös agilitytreeneissä - viimeiset ennen kevään ekoja kisoja! - mutta ei mennyt kovin hyvin, sillä olin niin flunssainen. Seuraavat päivät makasinkin sitten kuumeessa vällyjen alla... :(

9.2. Eilen oltiin taas treeneissä hallilla. Tehtiin 26 esteen rataa, ja sainpa pinkoa! Taisin unohtaa hengittää välillä, niin kovasti puuskutin radan jälkeen. Hyvää kestävyystreeniä siis. Sisulla taitaa puolestaan olla nykyisin niin kova kunto, ettei tuntunut missään. Luulen, että hyvän kunnon ansiosta Sisun on helpompi keskittyä radalla ja sillä on nyt draivia edetäkin ihan eri lailla. :) Odotan jo innolla lämpimämpiä kelejä ja kisakauden aloitusta...

6.2. Vapaapäivän ohjelmaksi kävimme Sisun kanssa treenailemassa Pennalan hallilla koko perheen voimin. Johan kulki! :D

5.2. Sisu täytti 5 vuotta Runebergin päivänä! :) Onnea pieni pentunen! 

2.2. Eilen olimme agitreeneissä Pennalan hallilla. Normitreenit meidän osalta, eli jotkin jutut sujui (pujottelu entiseltä "väärlätä puolelta") ja jotkin ei. Takaakierrot ei toimineet ja syykin selvisi: ohjaan liika rintamasuunta aitaan päin, jolloin Sisukin hyppää aidan suoraan edestä. Olen vissiin ajan kanssa hiljalleen lipsunut tuollaiseen tyyliin. Nyt on siis ryhdistäydyttävä ja oikeasti ohjattava kunnolla. Kisakuume alkaa hiljalleen kutkutella, mutta talvikisoissa paleleminen ei innosta sitten yhtään! Kevättä kohti - toivottavasti pian! :)

19.1. Suomen collieyhdistyksen (SCY) Keski-Suomen alaosasto palkitsi maanantaina vuosikokouksessaan Sisun jo kolmannen kerran peräkkäin Vuoden Monitoimicolliena. :) Tuo palkinto tuntuu todella hienolta ja Sisu on sen todella myös ansainnut, onhan sillä viime vuodelta hienoja tuloksia niin näyttelyistä kuin agilitysta ja valjakkohiihdostakin. Yksi tokotuloskin on laskettu mukaan. Monitoimicollien kiertopalkinto jää nyt meille omaksi, onhan tämä nyt kolmas kerta peräkkäin, kun Sisu voitti Monitoimicollien kisan. Sisu palkittiin myös Vuoden vetocolliena. :) Kaikki tulokset löytyvät SCYn foorumilta!

16.1. Vuoden eka näyttely! Olipa luksusta, kun matka näyttelypaikalle kesti vajaan 5 minuuttia. :) Päivästä tuli kuitenkin pitkä, sillä olimme mukana ROP-kasvattajaryhmässä eli saimme odotella iltapäivään saakka ryhmäkehiä. Mutta oli hienoa olla mukana isossa kehässä!

Omalta osaltaankin Sisulla meni hienosti. Esiintyminen oli mallikasta enkä itsekään pahemmin töpeksinyt. Sisu tuli omassa luokassaan toiseksi ja oli lopulta PU3! Eli saldona siis AVO ERI2 PU3. Arvostelu täällä! Ja Tean ottamia kuvia löytyy täältä.

Collieiden epävirallinen Top Ten -näyttelylista on täällä (ylläpitäjä Tanja Hämäläinen).

rop-kasv.jpg

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

4.1. Collielenkillä Ahtialassa. Sisu nautti tyttölaumasta, mutta itsellä oli outo olo, kun mukana oli vain yksi koira. :( Lenkkikavereiden ottamia kuvia voi katsella täältä ja täältä.

********************************************************************************

Vuosi 2010 löytyy täältä!

Sisun tavoitteet vuodelle 2011:

 

Agility:

Kerätä kevään aikana puuttuvat 4 nollaa SM-kisoja varten.

SM-kisat 18.-19.6.2011 Nastolassa (P-HAU)

 

Toko:

Nyt terästäydymme ja treenaamme avointa luokkaa niin, että saadaan se 1-tulos!

 

Valjakkohiihto:

Treenimahdollisuuksien nyt puuttuessa kisaaminen on epävarmaa. Kisoihin mennään, jos saadaan treenattua hiihtoa edes vähän. Kuntoharjoittelupuoli on hyvällä mallillla! :)

 

Jälki:

Kesällä taas jäljestetään! Aloitetaan heti keväälllä ja ollaan áhkerampia kuin edellisenä kesänä. ;)

*****************************************************************************************