C.I.B. TK1 BH
Kangasvuokon Marks
"Siiseli"
"Sisu-Petteri"
C.I.B. TK1 BH
Kangasvuokon Marks
"Siiseli"
"Sisu-Petteri"
Vuosi 2011 löytyy täältä.
Kuulumisia 2010
IN MEMORIAM
BH KANGASVUOKON SUN MOON STARS "SENNA" 19.5.1999-29.12.2010
Nyt olet vapaa ja mukana tuulen,
Vuosi 2010 päätetään sittenkin murheellisissa merkeissä. Senna-Sennanen, teräsvaari ja rakas jästipää, oli päästettävä viimeiselle matkalleen. Onneksi kaikki tapahtui yllättäen, eikä Sennan tarvinnut kärsiä kauan. Kerron, mitä tapahtui: Joululomareissu Rukalla oli mahtava. Asuimme pienessä kelomökissä aivan Konttainen-tunturin juurella. Pakkasta riitti ja luntakin oli ihan mukavasti. Senna ja Sisu nauttivat, kun saivat touhuta mukana ja vahtia mökkiä. :D Teimme pitkiä kävely- ja umpihankihiihtolenkkejä tuntureille ja läheisille järville. Oikein nauratti koirien erilaiset tyylit: Sisu riehui alkulenkin ja rauhoittui vasta parin tunnin lumessa möyryämisen jälkeen. Senna taas meni tutulla diesel-tyylillään: joukon etunenässä rauhallisesti tasaisen tahdin kuitenkaan lainkaan hidastumatta. Elämyksiä riitti muutenkin: joukolla jäljitettiin jäniksiä ja törmättiin teeriin, maisteltiin poron- ja karhunlihaa ja löhöiltiin takkatulen ääressä. Tuntui siltä, että koiratkin todella nauttivat niin iloisella tuulella nekin olivat. Herkutkin maistuivat niin, että Senna pyysi viimeisinä iltoina vielä erikseen ulos tarpeilleen. Vähän sitä ihmettelin, mutta pistin isojen ruoka-annosten piikkiin. Yöt kuitenkin nukuttiin rauhassa. Paluumatkan aika tuli 29.12. Ajon aikana Senna kuitenkin alkoi vinkua ulos, ja kun kävelytin sitä, se yritti kakata, mutta mitään ei tullut ulos. Matka jatkui, mutta taas jonkin ajan kuluttua sama toistui, ja Senna alkoi jo olla kipuisen oloinen. Kolmannella kerralla oli jo selvää, että jotakin on vialla, Senna oli jo ihan kaksinkerroin ja läähätti kivusta. Kuopiossa pääsimme päivystävälle eläinlääkärille. Kerroin Sennan perineaalityristä (operoitu loppuvuodesta 2006 ja alkuvuodesta 2007) ja lääkäri yrittikin tunnustella tilannetta. Se oli kuitenkin hankalaa, sillä jokin tukki suolen niin, että selvempää oli ottaa röntgenkuva. Tässä vaiheessa aavistin jo, mitä tulee tapahtumaan. Kuva kertoikin kaiken: iso kasvain painoi peräsuolta niin, ettei kakkaamisesta tullut mitään. Kasvain myös tuntui ulkoapäin hännän juuressa lonkan päällä. Mitään ei ollut tehtävissä Sennan parantamiseksi, joten ainoa vaihtoehto oli tehdä vimeinen palvelus sitkeälle kaverille ja lopettaa sen tuskat. En olisi voinut vielä aamulla aavistaa, että iltapäivällä istuisin koirapapan pää viimeistä kertaa sylissäni eläinklinikan lattialla. Nyt sydämessä ja pienessä laumassa on Sennan jäljiltä suuri suru ja tyhjä aukko, jonka olemassaolon huomaa joka päivä monessa asiassa. Ja Sennan aktiiviseen "jutusteluun" tottuneena kaikki on nyt niin hiljaistakin. Sennan kanssa sain oppia paljon uutta koiraharrastuksen saralla: ensimmäiset agilitykisat, BH-koe, PK-jälkisat, ja tietenkin se kaikki harrastaminen, joka näihinkin suorituksiin ensin tarvitaan. Kiitos, Senna, kaikista yhteisistä hetkistä.
******************************************************************************
20.12. Vuosi alkaa olla jo lopuillaan, joten on taas tullut aika tehdä yhteenvetoa kuluneesta vuodesta. Lyhyesti voisi todeta, että vuosi 2010 on ollut meille huikea! :) Maaliskuussa osallistuin Sisun kanssa ensimmäistä kertaa valjakkohiihtokilpailuihin. Kyseessä oli Keski-Suomen kennelpiirin mestaruuskilpailut, joista saimme upeasti piirinmestaruushopeaa ajalla 16,05. Tulostakin hienompaa oli kuitenkin huomata, että mehän osataan ja että Sisu jaksaa vetää minua koko 5 kilometrin matkan. Aivan mieletöntä yhteenkuuluvuuden fiilistä! Seinäjoen vappukisoissa tuli menestystä agilityn saralla: Sisu nousi hienolla tuplanollalla 3-luokkaan. Kesäkuussa olimme mukana JATin maxi-joukkueessa kisaamassa joukkue-SM-kisoissa. Hieno kokemus, josta saimme intoa lähteä tavoittelemaan osallistumisoikeutta tulevan vuoden henkilökohtaisiin SM-kilpailuhin. Ja sitä kohti mennään - Mikkelissä lokakuussa kisailemallamme triplanollalla ollaan jo melkein puolivälissä menossa P-HAUn järkkäämiin kisoihin kesäkuussa 2011. ;) Näyttelyissä kävimme vuonna 2010 melko vähän. Oulun kv-näyttelyssä Sisu oli PU2 ja sai CACIBIn. Näyttelyharrastus huipentui mahtavalla tavalla Tartossa marraskuussa, kun Sisu oli VSP saaden viimeisen CACIBinsa ja tullen siten kansainväliseksi muotovalioksi (C.I.B.). Vahvistusta FCI:ltä vielä odotellaan, mutta olen kyllä todella iloinen ensimmäisestä valiokoirastani. Sisu on on kaikin puolin paras koira, jota toivoa saattaa! Monipuolinen ja reipas harrastuskoira - ja vielä komea! :D Senna täyttää tulevana keväänä 12 vuotta, ja se on ollut hyvässä kunnossa koko tämän vuoden. Samat lenkit se lenkkeilee kuin Sisukin, mitä nyt silloin tällöin pitää lepopäivän. Pirteänä on pappa ollut ja leikkii edelleen Sisun kanssa. Vähän on ehkä tullut harmaata lisää kuonoon, mutta välillä on käytös kuin pikkupennun! Nyt pakkaamme kimpsut ja kampsut ja suuntaamme joulun viettoon! Tulossa siis vielä kuvia Lapista ennen uuden vuoden alkua.
Oikein hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2011 kaikille!
16.12. Pakkasta riittää, mutta se ei Sennaa ja Sisua haittaa! Pitkiä lenkkejä tehdään ja Sennakin jaksaa hienosti, kun saa mennä omaan tahtiinsa. Sisun olen ilmoittanut tammikuun Lahden ryhmänäyttelyyn ihan huvin vuoksi, kun tuossa lähellä näyttely kerran on. Tuleepahan pidettyä turkki siistissä kunnossa. :) Ensi viikolla lähdetään joulun viettoon! 24.11. Tasan kuukausi jouluun! :) Ihanan talvinen oli kelikin tänään, kun olimme mukana 12 collien lenkkiporukassa Ahtialan maastoissa. Kyllä oli pojilla hauskaa, varsinkin Sisulla, joka yritti hurmata jokaista tyttöä vuorollaa. Sennakin jaksoi hyvin mukana 1,5 tunnin lenkillä lumessa kahlaamisesta huolimatta. 20.11. Tässä lähellämme, noin 20 minuutin kävelymatkan päässä on Mukkulan koirapuisto, jonne aina silloin tällöin suuntaamme lenkkimme. Eilen sattui hauskasti, kun puistoväki ihmetteli, että "onko tuo vaaleampi koira sekarotuinen, kun sillä on noin paksu turkki?". Totesin vain, että kyllä se ihan puhdasrotuinen collie on. :) No, tänään Senna sai uuden kaverin 3-vuotiaasta leikatusta uroskoirasta, jonka kanssa Senna nuuskutteli ja sai vähän painiakin rauhallisesti. Oli hienoa nähdä vanha koira niin innoissaan, kun usein se tyytyy vain haukkumaan nuorempien riehumiselle. 17.11. Olemme käyneet Sisin kanssa keskiviikkoisin P-Hau:n ohjatuissa treeneissä. Treenit pidetään Pennalassa Orimattilan puolella, hienossa hiekkapohjahallissa. On aika luksusta, kun ei tarvitse kannella esteitä treenien jälkeen - eikä yleensä ennenkään, kun hyödynnämme edellisen ryhmän ratoja. Ryhmässämme on yleensä paikalla 3-5 koiraa, joten odotteluunkaan ei kulu kohtuuttomia aikoja. Treenit ovat yleensä menneet tuttuun tapaan, eli Sisulla on treenivauhti päällä, s.o. hidasta laukkaa. Mutta tänäänpä olikin kunnon vauhti! Johtuiko siitä, että tarjosimme treeneissä treenikavereille C.I.B.-kakkua vai mistä lie, mutta Sisu kulki lähes kisavauhdilla! Oli mahtavaa, kun sai treeneissäkin pinnistellä pysyäkseen koiran mukana! Normaalisti tuntuu niin turhauttavalta, kun Sisu himmailee treeneissä ja vasta kisoissa ottaa täyden vauhdin käyttöön - yritäpä siinä sitten pysyä vauhdissa mukana! Mutta tänään siis hyvät ja onnistuneet treenit meiltä! 6.11. Tarton kv näyttelyyn lähdettiin perjantaina Helsingistä laivalla kohti Tallinnaa. Ajomatka Tartoon kesti 2,5 tuntia ja perille Dorpat-hotelliin saavuimme iltakahdeksan aikaan. Hotelli on Tarton suurin, ja se olikin oikein siisti ja hyvä hotelli. Tosin täynnä koiria tietenkin, joten joistakin huoneista kuului aika levotonta töminää jo aamuviideltä. Meidän huoneessa porukka onneksi nukkui kaikessa rauhassa. Dorpat sijaitsee aivan joen rannassa ja meillä olikin aika hieno näkymä kaupungille!
Lauantain näyttely alkoi vasta puolilta päivin, joten ehdin aamulla laittaa Sisun rauhassa näyttelykuntoon. Se oli helppo homma, sillä olin koko viikon puunannut sitä valmiiksi. Hieman jännitystä tosin aiheutti se, ettei hotellissa aamulla tullut vettä lainkaan, ja pääsin pesemään Sisun tassut vasta juuri ennen lähtöä näyttelypaikalle.
Näyttelyssä sitten meni kaikki ihan huipusti!! Piia ja Mirja auttoivat ja kannustivat ja Mikko tsemppasi Sisua esiintymisessä, joten oli kyllä mahtavaa olla kehässä Sisun kanssa. Sisu oli upean näköinen ja esiintyikin hienosti! Tuloksena oli Lena Dankerin arvostelemana VSP, SERT ja CACIB. Näinpä Sisu sai viimeisen CACIBinsa vain reilu vuosi ensimmäisestään ja siitä tulee nyt kansainvälinen muotovalio, C.I.B.!! Riemu leirissämme oli mieletön, varsinkin kun myös Mirjan Ansasta tuli C.I.B. ja Leevi-nahkasta EE Mva. Huippua! Näyttelyn jälkeen lähdimme rentoutumaan Aura-keskuksen uimahalliin ja sitten aloittamaan juhlimista hotellille. Mumm maistui! ;) Illallista söimme sitten vanhan kaupungin kiinalaisessa ravintolassa - oli oikein hauskaa!
Sunnuntaina nukuimme myöhään ja nautimme rauhassa aamupalaa lähteäksemme ajoissa Tallinnaan ostoksille. Jätimme siis sunnuntain näyttelyn väliin, mikä osoittautui hyväksi päätökseksi tuliaisten kannalta. Jäi aikaa ostella auto täyteen! Paluumatkalla Superstar-laivalla koko sakki oli aika hyytynyttä, mutta myös älyttömän onnellista! Oli kyllä kaikin puolin upea reissu ja nyt olen ihan pökerryksissä siitä, että Sisusta todellakin tulee KANSAINVÄLINEN MUOTOVALIO! Paperit on nyt laitettu Kennelliittoon ja F.C.I:hin vetämään, saa nähdä milloin vahvistus tulee. Kiitos kasvattajille maailman ihanimmasta koirasta ja kaikesta avusta tähänastisessa näyttelyharrastuksessamme! Eiköhän noita reissujakin vielä tule, Sisun kanssa kun on niin helppo reissata missä vain! :) 27.10. Tänään Senna pääsi mukaan Renkomäessä järjestettyyn uusien ulkomuototuomarien harjoitusarvostelutilaisuuteen. Sennaa ei varsinaisesti arvosteltu, mutta se sai pyörähtää esiintymässä hiukkasen. Olipa mukavaa, kun Senna pääsi pitkästä aikaa näyttelyyn! ;)
5.10. Viikonloppuna oltiin sitten pitkästä aikaa kunnolla kisaamassa. Mikkelin syyskisoissa meillä on ollut aina hyvä kisafiilis ja olemme onnistuneet, Sisuhan nousi juuri vuosi sitten Mikkelissä 2-luokkaan. :) Lähdimme siis Mikkeliin hyvillä mielin. Ja aivan mieletön kisapäivähän siitä tuli! Kisoissa oli 3 rataa, joista viimeinen oli hyppyrata. Sisu otti heti kärkeen ekalta radalta nollan! Mielessä kävi, että nythän olisi saumaa tuplanollaan SM-kisoihin pääsyä varten, mutta onneksi en ajatellut asiaa sen tarkemmin - se olisi varmaan johtanut vain turhaan liikayrittämiseen. Rennolla asenteella vedimme sitten toisenkin radan puhtaasti läpi! Vitsailin jo kotiinlähdöstä, mutta entiset seurakaverit JATista kannnustivat jäämään - onhan vielä mahdollisuus triplanollaan. No, hyppyratakin onnistui ja tuloksena siis kaikilta radoilta 0-tulokset! Aivan huisia! Kisoissa oli 51 osallistujaa ja taisimme olla ainoat, jotka tekivät triplanollan. SM-kisoihin päästäkseen täytyy kerätä 7 nollaa 3-luokasta, ja nollien seassa on oltava yksi tuplanolla. Nyt meillä on se ja lisäksi 1 nolla päälle eli meillä on kesän alkuun asti aikaa kerätä loput tarvittavat 4 nollaa. Nyt tuntuu tosi hyvältä - sehän saattaisi jopa olla mahdollista...! :) Tässä kisavideot, aikaisemmat videothan löytyvät Youtubesta Ahoskan kanavalta.
http://www.youtube.com/watch?v=PhIE5Ez9ArY
http://www.youtube.com/watch?v=0yr4St9bHSI
29.8. Terveisiä Lahdesta! Anni, Senna ja Sisu ovat muuttaneet Päijät-Hämeen ytimeen ja kotiutuneet loistavasti! Harrastuksetkin ollaan saatu aluilleen: meidät on hyväksytty jäseneksi Päijät-Hämeen Agilityurheilijoihin (P-Hau) ja ekoissa möllikisoissakin käytiin viime torstaina. 1-luokan rata otettiin kontaktitreenin kannalta eli palkkasin alakontakteilla. Puhdas rata! :) Eikä Sisu varastanut alussakaan. Toinen rata oli 2/3-luokkien rata, jossa tuli virhe keppien viennillä, mutta sijoituimme silti toiseksi. Kisat oli hyvin järjestetty ja meidät otettiin kivasti vastaan uuteen seuraan. Tutut jutut seuraavaksi edessä eli kisatalkoisiin 12.9.! Sitä ennen luvassa ekat viralliset kisat sitten kesäkuun SM-kisojen; 4.9. kisat Hattulassa. :) 23.7. Sain tässä yhtenä päivänä sähköpostia Saksasta, Of Kingly Shine -kennelistä. Sisun poika Bono, Black Classiel's Celestial Dreams, on muuttanut heidän luokseen. Täältä voi käydä kurkkaamassa Bonon kuvat! 15.-18.7. Nyt oli vuorossa kesän toinen ja viimeinen näyttelyrupeama. Tällä kertaa suuntana oli Viro ja matkaseurana äiti. :) Lähdimme torstaina laivalla Helsingistä tallinnaan, josta ajoimme Pärnuun. Kävi tuuri hotellin kanssa! Se sijaitsi aivan mahtavalla paikalla Pärnun hiekkarantojen ja puistojen välittömässä läheisyydessä. Koiran kanssa oikein mukavalla paikalla siis. Ainut huono puoli olï kuumuus, joka päivä yli 30 astetta eikä tietenkään ilmastointia...
Perjantain paimenkoiranäyttely meni huonosti. Joku ihana tyttö oli pissinyt kehään ja Sisun keskittyminen oli sillä selvä: kuola vain valui ja silmät seisoivat päässä - ei puhettakaan mistään näyttelyesiintymistä, kun piti vain nuolla maata ja kiskoa pissin suuntaan. Tuulikin puhalsi korvat pystyyn, joten tuloksena ansaitusti H. Kyllä tympi! Eka kerran, että Sisu ei ollut kuulolla! Lähdin näyttelystä niin kiireesti, että harja ja sumutinpullo jäivät kehän laidalle. Oli siinä sitten kiva valmistautua seuraavana aamuna KV-näyttelyyn...
Virossa on se kiva puoli, ettei siellä nipoteta koirien kulkemisesta julkisilla paikoilla. Pizzeriaankin Sisu oli tervetullut, ja tietysti sen herttainen olemus keräsi paljon ihailijoita. Ihanan kärsivällisesti Sisu jaksoi pikkutyttöjen silittelyjä. :)
Lauantain näyttelyssä kävin ekana ostamassa harjan, ja onneksi Kinnusen Sanna ystävällisesti lainasi sumutinpulloa, joten sain Sisun harjattua siistiksi kehään. Luojan kiitos Sisu oli palautunut omaksi itsekseen ja esiintyi mainiosti! Tuloksena AVO ERI2, PU4. Pääsimme siis aikaisin pois ja lähdimme ajelemaan Haapsaluun sunnuntain kr-näyttelyyn.
Haapsalussa oli ihana koiraystävällinen hotelli aivan meren rannalla, ja koko porukka rentoutui niin, että nukuimme oikein pitkät yöunet. Sisu jaksoi mahtavasti tsempata vielä kolmanteen näyttelyyn ja olikin huippua olla sen kanssa kehässä! Ihanan kiltti tuomarisetä Jan De Gibs antoi Sisulle ERIn ja loppujen lopuksi Sisu oli AVO ERI1, PU1, SERT, VSP! Ja kun ihanan kaunis soopelityttönen voitti, näyttelypäivä oli oikein onnistunut.
Paluumatka laivalla sujui yhtä hyvin kuin tulomatkakin, vaikka jouduimmekin istumaan sateessa kannella koko matkan. Mutta hyvin selvisimme reissusta! Nyt kun tuo Viron turnee on tehty, tuli sellainen olo, että ehkä osaan kohtuuullisen mukavasti järkätä reissuja. :) Eli Manulle ja Maisalle emäntineen terveisiä, että jos sinne suuntaan haluatte reissata, niin kysykää mua mukaan! ;)
10.-11.7. Tehtiin Maikin ja Manu-parsonin kanssa kesän ensimmäinen näyttelyturnee, suuntana pohjoinen.Lähdimme lauantaina aamu viiden aikaan kohti Oulun KV-näyttelyä. Onneksi kehät olivat heti aamusta, sillä kuumuus alkoi olla melkoinen jo puolilta päivin. Sisu esiintyi aivan mahtavasti, ja sain todella olla ylpeä ihanasta koirastani. Tuomarikin tykkäsi, ja iloitsimme hurjasti Sisun ERIstä! Sisu kun on kesäturkissa ja sporttikunnossa, eli ei näyttävimmillään, niin tuntui hienolta, että tuomari kuitenkin tykkäsi. Sisu oli lopulta PU2 ja sai vara-CACIBIN, joka iloiseksi yllätyksekseni vahvistuu CACIBIKSI!! Aika mieletön näyttelypäivä siis! Ja tuntui hassulta kieltäytyä kehäsihteerin tarjoamasta SERTistä, muttta minkäs teet, kun ne on jo kerätty. ;) Manusta tuli Oulussa FI MVA, joten hyvillä mielillä lähdimme kohti Gällivaaraa. Ruotsin puolella olivat kilpakumppanit niin mielettömissä turkeissa, että vaikka Sisu saikin hyvän arvostelun ja punaisen nauhan, ei sijoitusta kilpailuluokassa tullut. Mutta eipä haitannut, sillä Manu hoiti homman kotiin ja sai CACIBIN ja SERTin eli Manusta tulee myös Ruotsin muotovalio. Ihan hurjasti onnea!!! Maikin yksityiskohtaisempi kertomus Ruotsin reissusta löytyy Manun blogista. Kannattaa käydä lukemassa!
24.-27.6. Juhannuksena mökkeilimme Hankasalmella. Senna nautti niin auringosta ja uimisesta, että oli kuin pienet pennut: koko ajan leikkimässä ja puuhaamassa. Aluksi laiturilta hyppääminen ei meinannut onnistua - liekö ikä nyt tuonut varovaisuutta - joten autoin sennan sylistäni veteen. Mutta sen jälkeen: voi sitä haukkumisen ja veteen hyppäämisen ja uimisen riemua! Liikuttavaa, kun vanha herra oli niin tohkeissaan. :)
Sisunkin teki kovasti mieli uida, joten autoin myös sen laiturilta veteen. Ja olipa mukavaa! Parasta oli, kun emäntä meni itsekin uimaan. Miten lämmintä vettä! Ihanaa! :)
23.6. Jälkeä treenaamassa. Mukana Hanna ja Loru. Tehtiin samat jäljet kuin viimeksi, mutta eri koirille. Sisu siis ajoi Lorun viimekertaisen jäljen. Keli oli vaikea: kuuma, 20 astetta, maa niin kuiva, että jäkälä vain rapisi kenkien alla. Treenasimme Sennalla ja Lorulla myös esineruutua, joten jäljet vanhenivat lähes 2 tunti. Tulipa siis haasteellisuutta jäljelle jo vähän liiankin kanssa. Sisu ajoi jälkeä kohtuullisesti, mutta välillä kyllä vähän kuono ilmassa. Jana onnistui upeasti ja se oli jo 15 metrinen. Janaa uskaltaa siis jatkossa pidentää reilusti. Kuitenkin 2. ja 3. keppi jäivät löytymättä. Olisko Sisu ollut jo väsynyt lenkistä ja kuumuudesta? No, ensi kerralla muistetaan taas, ettei vaikeuteta osioita liikaa, vain yhtä kerrallaan. Mukavat treenit kuitenkin! Sennakin hauskuutti itseään esineruudussa ja löysikin sieltä Lorun vanhan lelun. :D 19.6. Agilityn SM-kisat Vantaalla. Olimme ekaa kertaa kyseisissä karkeloissa ja edustimme JATin maxi-joukkueessa. Starttasin Sisun kanssa joukkueemme 3. koirakkona, eikä mitään paineita enää ollut, sillä rata oli niin vaikea, että edelliset joukkueemme edustajat olivat jo tehneet hylyn. Niinpa sitten ajattelin, että menemme rennolla meiningillä, mutta silti niin hyvin kuin ikinä pystytään! No, hyvä aikomus kariutui siihen, että Sisu otti varaslähdön. Jo toistamiseen! Viimeksihän juuri edellisissä kisoissa Iisalmessa. En ehtinyt siis kävellä edes ekan esteen taakse, kun Sisu jo sieltä selkäni takaa tuli ja tippuihan se rimakin, tietty. Siinä yritin sitten saada rataa käyntiin, mutta tuo alla oleva 5. este, A, aiheutti lopulta HYLyn meillekin - kuten niin monelle muulle ennen meitä. :( Tarkoitus on mennä siis A:lle eikä putkeen. Kuvassa on jo 3. yritys, mutta vaikka kuinka blokkaan varatlolla ja jalallakin, niin putkeenhan se Sisu meni. Olisiko syynä tuo käsiohjaus, joka osoittaa suoraan alas? Vai rintamasuunta?
Hylyn jälkeen rata tietenkin lähti kulkemaan kohtuullisesti ja saatiin sellaista sujuvaakin etenemistä johonkin vaiheeseen. Näin siis eka SM-kisastartti takana. Jokohan ensi vuonna päästäisiin mukaan yksilökisaan?! ;)
Lisää kuvia SM-kisoista löytyy Tuijan albumista! 15.6. Jälkeä treenaamassa Laukaassa. Treenikavereina Hanna ja lyhcol Loru. Ihan huippumahtavat treenit! Teimme molemmille koirille kunnon jäljet: Sisulla 6 keppiä, Lorulla 5. Ikää tunnin verran ja pituutta arviolta 300 metriä. Jäljellä oli yksi loiva kaarre ja 2 90 asteen kulmaa. Jana oli n. 10 metriä. Sisu jäljesti mahtavasti nenä maassa koko ajan. Pidin liinaa hyvällä tuntumalla. Kulmassa Sisu teki tyypillisesti ympyrän myötäpäivään, mutta löysi hyvin jäljen uudelleen. Toinen kulma meni kuin juna raiteillaan. :) Tämän päivän jäljestykseen olen huipputyytyväinen. Kiitos Hannalle hyvin tehdystä jäljestä! :) 9.6. Sisu ei onnu tänään. Nyt malttia... Vienkin Sennan jälkikurssille. Saas nähdä! ;) 8.6. Tänään otin itseäni niskasta kiinni ja päivitin kotisivuja. Alta voi lukea viime aikojen kuulumisia. 7.6. Sisu niksautti eilen agikisoissa jotenkin rannettaan (?) ja niiailee nyt etustaan kävellessä. :( Huono homma! Soitin eläinlääkäriin ja nyt Sisu on määrätty ulkonaliikkumiskieltoon, eli ehdoton lepo jalalle. Vain välttämättömät pissalenkit saa tehdä. Tuskaa sekä koiralle että omistajalleen, kun ei päästä lenkille... Jos ontumista ei enää loppuviikosta ilmene, niin kisoihin saa sitten 19.6. mennä. Toivotaan parasta!! 6.6. Iisalmessa SCY:n agilitymestaruuskisoissa. Ekalta radalta tuli kielto ja viimeinen rima alas, sekä yliaikaa. Tulos 13,9. Sillähän ei sitten kauheasti muuten hurrattu, mutta joukkuetulokseen se kuitenkin laskettiin mukaan. Oltiin siis toistamiseen SCY:n agimestarijoukkueessa! Hyvä Keski-Suomi!!
Toinen rata meni mönkään. Jätin Sisun alkusuoralla kahden aidan taakse, mutta ennen kuinehdin kääntymäänkään Sisua kohti, se oli jo hypännyt ekan aidan. Yritä siinä sitten saada juonesta kiinni. HYL tuli jo muutaman esteen päästä. Huonot kisat, mutta muuten mukava reissu. Sisu matkusti Exce-bortsun kanssa koiraosastolla ja kisojen jälkeen telmivät nurtsilla. Taisivat tulla kavereiksi. :) Tässä vielä A-rata, jossa virheet siis ihan radan lopusta: Youtube
4.6. Killerillä SM-joukkueen fiilistelytreeneissä. Tehtiin helppoa ja kivaa! :) 4.6. Jaana ja Maisa-isovillis tuli meille kylään ja sen seurauksena Senna näyttää nyt tältä: :D
3.6. Jälkitreeneissä Halssilassa. Sisu meni mahtavasti! Vitsit, nyt pitää kyllä ruveta taas harrastamaan jälkeä kunnolla, kun se on niin kivaakin. Kulmissa Sisu teki kiekat myötäpäivään, koko ajan jälkeä etsien. Ja hyvin jälki löytyi - ja kepitkin! Hauskaa!
Sisusta oli hieno juttu Colliesanomissa. Kirjoitin sinne Sisun ekoista hiihtokisoista ja laitoin muutamat kuvat - aika hyvä tulikin! Kaiken lisäksi ottamani kuva (alla) Sisun pennuista oli päässyt tulosliitteen kanteen. Aika ihkua!
23.5. Lähdin Maaningalle kisoihin, vaikka pitkä matka ei niin houkuttanutkaan. Kannatti kuitenkin mennä, oli sen verran mukavat radat (t. Eija Berglund). Sisu sai ekalta radalta heti puhtaan suorituksen ja aikakin riitti, tuloksena (taas) 4. sija 21 koirasta. Toka radalla tuli vain yksi okserin rima alas, eli olen tosi tyytyväinen tähän kisapäivään! 20.5. Pääsimme mukaan JATin SM-joukkueeseen! Jipii! Aika mahtavaa. Kisat siis 19.6. Vantaalla(?). 15.5. JATin kotikisat tässä 3 km:n päässä. Tajuton helle, mutta kaiken kaikkiaan hyvä kisapäivä! Sisu teki tokalla radalla ensimmäisen 3-luokan nollansa ja vielä ekoissa 3-luokan kisoissaan! Sijoitus oli 4./28. :) 2.5. Tittididii!! Sisu on noussut agilityn 3-luokkaan!! Aivan mahtavat kisat tänään Seinäjoella siis! :) Kisoissa oli 3 starttia: agirata, hyppis ja agirata. Tavoitteena oli ottaa hyppyradalta nolla. No, toisin kävi. Jaanan hujunki ennusti meille mahtavia kisoja ja niinpä vain sattui, että tehtiin niillä molemmilla agiradoilla nollat! Ja aikakin riitti! :) Ekalla radalla oltiin parhaimipia ja toisella sijoitus oli 4. Niillä tuloksilla oli mielettömän mahtavaa nousta viimeinkin kolmosiin. Itse asiassa viime keväänä näihin aikoihin kisailtiin vasta 1-luokassa, joten ihan mukavaan tahtiin nämä nollat sitten tulivat. Onkin ollut tosi hyviä ratoja viime aikoina: Sisu hyvin kuulolla ja kontaktit paranemaan päin. Tästä on nyt hyvä jatkaa ja aloittaa isojen haasteiden kohtaaminen. Hyvä Sisu!! :) 17.4. Sysmän ryhmänäyttely. Olipa mukavaa päästä pitkästä aikaa näyttelyyn! Sää oli kohtuullisen lämmin ja aurinkoinenkin ja näyttelypaikkana mukava maneesi. Olin laittanut Sisun näyttelykuosiin viimeisen päälle ja harjoittelu kehässä ennen arvostelua sujui mainiosti. Flunssasta huolimatta siis tosi hyvällä fiiliksellä oltiin. Sisu esiintyi erittäin hienosti, enkä itsekään tällä kertaa töppäillyt. Tuomari antoi Sisulle EH:n ja lopullinen sijoitus oli AVO-luokan 4. Arvostelu löytyy täältä. Meidän osalta näyttely päättyi siis lyhyeen, mutta oli tosi hauskaa, kun minua pyydettiin sitten avuksi esittämään toisia koiria. Saipahan itse treenata samalla. :) Veteraaneissa sain esittää narttukoiraa, ja iltapäivällä pääsin vielä ryhmäkehään ROP-Merin kanssa. Meri oli lopulta RYP-2, aika mahtavaa! Kasvattajaluokkaan pääsin taluttamaan sheltiä ja sepä olikin hauskaa! Ehkä sitä joskus voisi tuollaisen pienen tirriäisen hommata... Kaiken kaikkiaan kiva näyttelypäivä, vaikkei Sisulle menestystä nyt tullutkaan. Toisella kertaa sitten! :) 11.4. Ensi viikko on kiireinen, joten laitoin Sisua näyttelykuntoon jo nyt. Viikon päästä lauantaina on siis Sysmän ryhmänäyttely. Kaulus on vielä pesemättä, mutta trimmasin jo tassut ja harjasin turkin auki. Ihan hyvältä näyttää. :) Ja Sisu nautti, kun sai olla puunattavana.
10.4. Pieksämäen kirous on nyt kumottu! Jipii! Tosi kivat kisat ja onnistuneet radat. Sisu oli mahtavasti kuulolla, ja itse keskityin tosi hyvin, enkä hermoillut ollenkaan. Yhteistyö toimi, ja ekalta radalta 0 virhettä!! Mutta voi harmi, yliaikaa 1,5, sekuntia. Varmistin aitamutkat ja päästin hypyt ylipitkiksi, ettei vaan tule rimoja alas. Ja sehän sitten toi sekunteja. Kontakteilla ei tällä kertaa viivytelty, kosketusalustan kanssa treenaaminen on tuottanut tulosta. :) Sijoitus oli 2./27, aika mainiota! Toinen rata oli sitten hiukan nopeampi, etenemä jotain 3, 36m/s. Mutta sieltä sitten puomin alastulolta tuli kontaktivirhe. Putki kulki puomin alta, joten kun väistin sitä, sivuttaisliikkeeni sai Sisun loikkaamaan liian aikaisin. Mutta muuten hieno rata ja hyvä tunnelma, jopa ihan kunnon fiiliksissä välillä mentiin. :)
Palkinnoksi saatiin ruisleipää, sopii hyvin näin lakon aikaan! :)
2.4. Täällä on kuvia hiihtokisoista! 20.3. Sisu otti tänään Keski-Suomen kennelpiirin valjakkohiihdon piirinmestaruushopeaa!! :) Mahtavaa, Sisu! Sarjana oli naiset B, ja kisamatka 5 km taittui ajassa 16.05. Keli oli haastava: Vielä aamusta satoi jalkarättejä taivaalta ja lämpötila oli koko kisojen ajan plussan puolella. Latu oli siis pehmeä ja murtui helposti, mutta siitä oli etua meille, koska ollaan Sisun kanssa niin kevyitä. ;) Ennen kisaa jännitti aika paljon, koska tilanne oli niin uusi. Onneksi agikisakokemuksesta oli hyötyä, ja osasin arvioida aikataulut ja verryttelyt hyvin kohdalleen. Kisa-alue oli täynnä saksanpaimenkoiria, joille kisa oli samalla rotumestaruuskilpailu, joten olimme Sisun kanssa hieman hämmästystä herättävä parivaljakko. Mutta kun Sisu pinkaisi lähdöstä liikkeelle, saivat muut huomata, että kyllä mekin ollaan harjoiteltu. Kisarata oli melkoisen rankka. Siinä oli heti alkusuoran jälkeen pitkä ylämäki, jonka jälkeen onneksi seurasi vähän helpompi pätkä. Ylämäkiä oli reitillä useampikin, mutta onneksi aina välillä sai lasketella alamäkeenkin. Sisu meni mahtavasti laukalla, mutta ylämäissä annoin sen laskea raviin, koska en itse jaksanut millään lykkiä täysiä koko matkaa. Mäen päältä sitten taas nostettiin rytmi laukalle ja alamäet viiletetiin tuulen lailla! :) Meillä kävi hieman tuuria siinä, että takaa tulevista oli 2 seuraavaa jäänyt pois. Saimme siis lähteä 3 minuuttia ennen seuraavaa koiraa, joten ei tarvinnut huolehtia siitä, että joutuisimme nopeamman ohitettaviksi. Toisaalta emme itsekään joutuneet ohittamaan ketään, joten saimme hiihtää aivan omaa hiihtoamme. Mielessä pyöri monet ajatukset kisan aikana, mutta tuntui hienolta, kun koirasta näki, että se jaksaa ja maaliin varmasti päästään. Kiitos paikallaolijoille kannustuksesta ja hermostuneen ohjaajan rauhoittelusta! Ja myös talven treenikavereille kisakuntoon pääsemisestä! ;)
17.3. Viimeistelytreenit ennen lauantain hiihtokisoja. Liepeellä 3 km:n tasainen lenkki, meidän ennätys pituuden suhteen. Meni mainiosti!! Nyt tuli luottoa siiihen, että uskallamme mennä lähtöviivalle. Mutta tuskaahan se oli ohjaajalle jo nyt, lauantaina matka onkin sitten 5 km ylämäki-alamäkeä... 13.3. Ihan kivat kisat tänään Varkaudessa. Ekalta radalta tuli hyvä 5, jolla päästiin palkinnoillekin (sij.3.). Mutkassa tuli rima alas, siitä tuo vitonen. Sisu oli hyvin kuulolla ja itse keskityin kunnolla. Tokalla radalla alku oli niin mahtava, että jätinpä sitten ohjaamatta loppuun saakka. Eli loppurata hajosi käsiin ihan kunnolla. Mutta kummallakin radalla Sisu otti kontaktit ja pujottelukin meni ongelmitta :) Ihan tyytyväinen olen, vaikka nyt pitäisi kyllä alkaa skarpata, jos meinaa niitä nollia tällä kaudella tehdä! 26.2. Ilmoittauduttu kisoihin! :) 25.2. Hiihtotreeneissä Muuramessa. Keli kuiva, -11 astetta. Mentiin tuttu 2,6 kilometrin lenkki ja samalla lailla sujui kuin ennenkin. Lopussa käskytin Sisua jatkamaan "maalin" ohi eteenpäin vain ja pienen ihmettelevän katseen jälkeen se kyllä jatkoikin. Kirsi otti meille ajankin ja matka taittui alle 4 minuuttiin - aika haipakkaa siis! Verenmaku olikin suussa koko illan (minulla). 25.2. Kontakteja treenaamassa Viherlandialla. Kosketusalusta oli ekaa kertaa käytössä ja aika mukavasti Sisu sen tajusikin. Alusta on maassa ainoastaan alastuloilla, ylösmenot eivät ole ongelmalliset. Täytyy muistaa tehdä alustoja lisää, kun uusi treenijakso käynnistyy. Nyt nimittäin kysyy johdonmukaisuutta ja kärsivällisyyttä, jotta saadaan kontaktit hyvälle mallille kesäksi. Sisu oli ihanalla päällä taas kuten yleensäkin ja hassutti mua hyppäämällä pöydälle joka kerta kun sen ohi mentiin. :) 22.2. Pujottelutreeneissä Viherlandialla. 10 toistoa. Kun Sisua käskyttää rytmikkäästi mene-mene-mene jne. tulee sille vauhtia mukavasti. Eli ei enää käskyä yhteen pötköön! 21.2. Tokotreeneissä Doggien halllissa. Ruutua, tunnaria, paikkamakuuta ja kaukoja. 14.2. Olipas viikonloppu! Ensimmäinen ulkomaan näyttelyreissu ihan omin päin onnellisesti takana :) Vaikkei menestystä näyttelyssä nyt tullutkaan niin rohkeutta ja varmuutta ainakin itselle, joten jatkossakin uskalletaan kyllä lähteä taas. Matkaseurana oli äitini, joka sai näin mukavasti pienen Viron loman kylpylässä. :) Läksimme perjantaina Helsingistä Siljan nopealla lautalla kohti Tallinnaa. Matka kesti 2 tuntia, jonka Sisu vietti autossa nukkuen. Satamasta oli vain muutama kilometri hotellille, joten ehdin vielä hyvin illalla lenkkeillä Sisun kanssa ja tehdä viime hetken trimmaukset ja puunaukset. Hotelli oli kylpylähotelli Meriton, ja kun olimme saaneet vaihdettua ensiksi saamamme lasten leikkihuoneen kunnolliseksi yösijaksi, niin kaikki sujui mukavasti. Yöunia kerkesin uinua 5 tuntia ennen kuin alkoi aamulenkki ja näyttelyyn valmistautuminen. Navigaattorin avulla löysin helposti Saku Suurhallille, mitä nyt yksisuuntaista katua reteesti pistelin väärään suuntaan... No, onneksi aamuvarhaisella ei ollut paljon vastaantulevaa liikennettä. Halli oli melko pieni, mutta koska näytttely oli kolmipäiväinen, ei tungosta liiemmälti ollut vaan aika rento meininki vallitsi kehien laidoilla.
Alkaessani treenaamaan Sisun kanssa, huomasin namipalojen jääneen hotellin jääkaappiin. Onneksi sain Lorun omistajalta lihapullan avuksi ensi hätään. Juuri ennen kehää kävin ostamassa vielä herkullisen hotdog-nakin Sisulle, mutta sepä löysi sen muiden tavaroiden alta ja nielaisi koko nakin juuri ennen kehään menoa! Sisu esiintyi ihan ok, ainakin Messarin näyttelyyn verrattuna, ja itsekin onnistuin nyt paremmin. Sisu sai kuitenkin EH:n ja oli lopulta avoimen luokan 2. Seuraavan kerran näyttelyyn mennään aikaisintaan keväällä - jospa sitten olisi massaakin saatu taas paremmin. Mukava reissu kaiken kaikkiaan! Kiitos äitille kannustavasta ja rennosta matkaseurasta! :) Pääset huoltojoukkoihin jatkossakin! 11.2. Tänään käytiin hakemassa matolääke Tallinnan reissua varten ja samalla reissulla lenkkeilimme Tyyppälän maastoissa Maikin ja Manun kanssa. Hienosti meni lenkki jälleen kerran pojilla! Sisu häippäsi tyttöjen jäljille, vaikka luulin höyryjen jo haihtuneen päästä, mutta uudet maastot, uudet tytöt... *huoh* Ja kevättä kohti koko ajan mennään... 6.2. Tänään reippailtiin oikein kunnolla! Päätin lähteä lauantaipäivän kunniaksi luontopolkulenkille, ja kuten olisi voinut etukäteenkin arvata, polut olivat täysin lumen peittämät. Niinpä sitten tarvoimme umpihangessa reilu 2 tuntia. Aika hyvää lihaskuntotreeniä sekä koirille että emännälleen. :) 5.2. Sisu täyttää tänään 4 vuotta! :) Onnea pentuselleni! Sisu juhlisti päivää häviämällä tyttöjen perään aamulenkillä, mutta löytyi sitten Ansan luota onneksi... Iltapäivällä Maisa-puudeli kyykytti Sisua lumihangessa metsälenkillä. ;) 4.2. Vihdoin hiihtotreeneissä!! Keli -7, matka 2,6 km, paikkana Muurame ja samalla lailla sujui kuin viimeksi. Ladulle vaan ja siitä täysillä koko kierros ympäri. Nyt ei musta tuntunut lainkaan niin pahalta kuin viimeksi - liekö syynä parempi lämmittely vai kasvanut kunto? Täytynee uskaltautua pian sinne Tikkakosken mäkiladullekin... 27.1. Sisu on opetellut kosketusalustan läppäisyä tassulla nyt muutaman päivän. Hienosti alkaakin sujua. Ollaan harjoiteltu kummallakin tassulla läppäisyä pitämällä alustaa eri puolilla Sisua. Myös pienen matkan päästä alusta löytyy. Tästä lienee apua tokojutuissa ja ehkä jopa agin kontakteilla?! :D 26.1. Pakkaset vaan jatkuvat ja harrastaminen ulkona on aika mahdotonta. Harmittaa, kun niin kovasti tekis mieli jo treenata koirahiihtoa! No, ollaan sitten keksitty tekemistä sisällä, ja Senna ja Sisu alkavat olla aika petoja kaikenlaisissa älypeleissä: Senna pyörittää Maisa-puudelilta lainattua lelua.
Sisulle tämä on ihan iisi juttu.
24.1. Otin taas itseäni niskasta kiinni ja ilmoittauduin Hanna Helmisen (Training Tracks) tokokurssille. Tarkoituksena olisi treenata voittajaluokan liikkeitä. Tai siis ensi alkuun opetella ne ja sitten alkaa myös harjoitella. ;) Noutoon saatiin vinkkejä.
Ruutuun lähettäminen menee ok, nyt pitää opetella kosketusalusta (oiskohan siitä apua agin kontakteihinkin?!).
Lenkkeilyä pakkaset eivät haittaa: vaikka emäntänsä on aivan jäässä, Senna ja Sisu pistelee menemään tunnin lenkin säällä kuin säällä - huoh - tulispa kesä! Ja en tiedä mitä Senna on syönyt, mutta se on sellainen energinen vilperi, ettei uskoisi kohta 11-vuotiaaksi. Kiva, että se jaksaa vielä Sisunkin kansa painia. :) 14.1. Ensimmäiset koirahiihtotreenit on nyt sitten hiihdetty! Paikkana oli tällä kertaa Muuramen helppo latu. Keli oli mitä mainioin: kostea, -8 astetta. Sisu ei muistutteluja tarvinnut, taisi hokata jo suksien pakkaamisesta, minne ollaan menossa. Juha ja Kirsi olivat apuna, ja kun Sisu päästettiin ladulle, se paineli täydellä laukalla taakseen vilkaisematta koko 2,6 kilometrin lenkin! Emäntä yritti pysyä vauhdissa mukana ja lykkiä ylämäkiä kaikin voimin. Kun kerran koira antaa kaikkensa eikä säästele yhtään, on itsekin tehtävä niin! Syke oli maksimissaan 187, mutta keskisyke pysyi 147:ssa, luultavasti pitkien suorien ja alamäkien ansiosta. Ylämäissä nimittäin vasta joutui kunnolla töihin ja sauvomaan. Oli ihan huisia, ja sekä koira että omistajansa aivan innoissaan :) Kiitos Juhalle ja Kirsille treeniseurasta ja avusta - tästähän nyt sitten kausi käynnistyi eli ensi viikolla uudestaan. 12.1. Sisu palkittiin tänään SCY K-S alaosaston vuosikokouksessa vuoden 2009 Monitoimicolliena! Eli viime vuonnakin saatu pokaali jatkaa säteilyään takkamme reunustalla. ;) Kisa oli tiukka, sillä monet koirat olivat tehneet paljon hyviä tuloksia, mutta Sisu voitti - pisteen erolla seuraavaan! Kolmesta voitosta kiertopalkinnon kierto katkeaa, joten nyt vaan hurjia tuloksia tekemään tänä vuonna! 9.1. Agikisoissa Lappeenrannassa. Hyvät kisat! 3 starttia ja jokaisella tehtiin Sisun näkökulmasta 0-rata :) Tosiasiassa tuli 2 väärää rataa (aita väärästä suunnasta) ja yksi yliaikainen 5 (aidan kierto=kielto->5vp), mutta koko päivänä ei yhtään rimaa tullut alas eikä kontaktivirheitä tehty. Varmistelu olikin kyllä melkoinen, siitä se yliaikakin (4 kontaktiestettä->8 s. yliaikaa...). Mutta tyytyväienn olen, vaikka 3 tuntia suuntaansa joutuikin autoilemaan. Seuraavat kisat helmikuu nalussa! 3.1.2010 Sisun pentuset täyttivät tänään 6 kk! :) Kaivelin kuva-arkistoja ja tässä muuutama kuva Sisusta suunnilleen samanikäisenä vuodelta 2006:
Ekassa kuvassa Sisu on 5,5 kuukautta:
Tässä ollaan ekassa pentunäyttelyssä Helsingissä 4.8.2006. Sisulla ikää 6 kuukautta. Sisu oli VSP-pentu! :)
Tässä kuvassa Sisu on jo 7,5 kuukauden ikäinen ja Oriveden pentunäyttelyn VSP-pentu! :)
****************************************************************************** Tavoitteita vuodelle 2010
SisuAgility 2-luokasta 2 nousunollaa, ja nouseminen 3-luokkaan. Osallistuminen SCY:n agilitymestaruuskilpailuihin 6.6.2010. Osallistuminen Agirotuun yksilökilpailuihin 3.7.2010. Toko 1-tulos avoimesta luokasta. Osallistuminen tokon SM-joukkuekilpailuun (jos päästään joukkueeseen;) ) 24.7.2010. Voittajaluokan liikkeiden treenausta (ohjatusti, kurssilla?). Valjakkohiihto Aktiivinen harrastaminen viikoittain. Matkan kasvatus täyteen 5 kilometriin ja ylikin. Epävirallisiin kisoihin?!. Jälki Jäljestyksen aloittaminen heti toukokuussa. Jäljestyksen säännöllinen treenaaminen koko kesän ajan.
Yhteenvetoa viime muodesta löytyy Kuulumisia 2009 -sivulta! |